tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tien päällä

Moro!

Hotellin anoina asiakkaina saatiin ruhtinaallinen aamupala nautittavaksi. Sillipurkit oli avattu ja kaikki! Päästiin hyvissä ajoin jatkamaan matkaa kohti Akureyriä. Tultiin samaa reittiä takaisin mitä edellisenä päivänä oltiin ajettu lumituiskussa. Oli kiva nähdä minkälaisessa maisemissa sitä tuli sokkona ajettua. Auramiehillä oli vieläkin duunit kesken. Huipulta oli kerennyt aurata vasta toisen puolen tiestä ja keskikaistalla komeili puolen metrin lumikaistale jonka meidän maakruiseri selätti mennen tullen. Aletaan olemaan jo sinut tuon toyotan kanssa =)


Tie nro 60 impassable


Päivä sattui olemaan reissun komein tähän mennessä. Aurinko paistoi pilviverhon takaa ja tuulikaan ei ollut ihan mahdoton. Suvin ajovuorolle sattui mukava soralumiloskapätkä 12% nousulla vuonon päälle tiukkojen mutkien ja mahdottoman kiipeämisen kera (ainakin neidin mielestä). 4vedolla pääsee melkein minne vaan.

Kuskin vaihto


Matkaa Akureyriin kertyi reipas 400km joista ensimmäiset 150 oli jännempää vuono/ vuoristotietä. Saaren ympäri vievä 1 tie on leveää päällystettyä hyväkuntoista ja hyvin pidettyä tietä, vähän alettiin jo ikävöimään niitä jänniä ääriolosuhteita ;-)



Akureyrissä majoituttiin ensimmäistä kertaa oikeaan hotelliin, Hotel Kea. Ostin lennot supersaverilta ja sain 40€ bonarit jotka tuhlasin tähän. Hinnaksi jäi 60€. Huikean ajopäivän jälkeen korkattiin huoneessa muutamat viikinki-oluset ja jotenki homma kallistui päiväkännien puolelle. Ihmeteltiin tovi tätä funktiota kunnes Suvi bongasi tölkin kyljestä tekstin "alkóhól 5.6% rümmál". Tämä selvensi asioita.

Jätettiin kaupungin tutkiminen myöhemmäksi ja vaaputtiin hotellista kadun toiselle puolelle ravintolaan kupua ravitsemaan. Suvi otti perinteisen pastan ja minä otin lammasta. Sain heti osakseni kuninkaallista kohtelua, olinhan tilannut kalleinta mitä listasta löytyy. Alkupalat ja jälkiruoat tuli pyytämättä ja pirun hyvääkin oli! Ruokailun jälkeen painuttiin pehkuihin ja päivä alkaa olemaan pulkassa.
Huomenna on pitkä päivä edessä...

Ps. Nyt löytyi autosta se ajonvakautus-off nappi. Seuraavat päivitykset siis tuolta merenpohjasta =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti